Ostin samalla uuden lukon. Se on suloinen ja kiiltävä. Sen rakenne on hieman erilainen kuin meitä pitkään palvelleen, joskin hieman läheisriippuvaisen, aikaisemman lukon. Merkittävin ero piilee siinä että aikaisemmassa lukossa lukkiutuminen oli toteutettu niin että lukkiutumisen aiheuttava salpa oli ovenkahvan yläpuolelle. Uudemmassa, kiiltävässä lukossa asetelma taas on niin että salpa on ovenkahvan alapuolella. Sain onneksi kuitenkin ratkaistua lukkojen erilaisuudesta syntyneen ongelmatilanteen lukon kieltä kääntämällä.
Ovenkahvaa ja lukkoa reunustavat pyöreät, kullanväriset metallilaatat eivät kuitenkaan olleet yhtä kätevästi päikseen vaihdettavissa. Niissä kun on ruuvin reiät eri kohdissa. Niinpä joudun poraamaan oveen (joihin suuntautuvaa aikaisempaa turhautumistani voit lukea täältä) lisää reikiä. Yleensä vältän reikien poraamista niiden peruuttamattoman luonteen takia, mutta tällä kertaa poraan huoletta. Aikaisemmin mainitsemani pyöreät metallilaatat nimittäin peittävät kätevästi, väärin sijoittumalla itsensä tarpeettomaksi tehneet, aikaisemmat reiät. Yritin hetken aikaa maanitella niitä siirtymään, mutta neuvotteluissamme kävi ilmi, etteivät ne olleet motivoituneita jatkamaan työtehtävissään vaan tahtoivat mieluummin siirtyä jo eläkkeelle. Sallin tämän mukisematta sillä, oven iästä päätellen, kyseiset reiät ovat tehneet jo varsin pitkän ja ansiokkaan uran reikänä.
Noudan siis poran. Valitettavasti sen akku on tyhjä. Laitan akun lataukseen ja lähden pelaamaan jalkapalloa.
Kotiin palattuani huomaan että ilta on jo ehtinyt, poraamista silmällä pitäen, liian pitkälle. Asummehan kerrostalossa. Poraaminen siirtyy siis seuraavaan aamupäivään. En meinaa saada nukutuksi, sillä odotan niin innokkaana seuraavana päivänä luvassa olevaa poraamista.
Poraaminen itsessään ei kuitenkaan osoittaudu odotukseni arvoiseksi. Se kestää vain muutaman sekunnin ennen kuin porastani hajoaa terä jo ensimmäistä ruuvia poratessani. Saan kuitenkin väännettyä ruuvin oven sisään perinteisempää metodia eli ruuvimeisseliä käyttäen.
Seuraava ruuvi on itsepäisempi. Näyttää ettei se millään uppoa kovapintaiseen oveen. Lopulta ruuvi kuitenkin uppoaa reilun sentin verran puun sisään. Euforiani on käsin kosketeltavissa. Iloni on kuitenkin ennenaikaista sillä ruuvi ei tämän jälkeen tee enää elettäkään edetäkseen syvemmälle.
Ihmettelen yllättävää vastahakoisuutta, mutta ymmärrän ruuvin tunteita muistellessani vastaavia tilanteita omassa elämässäni. Minäkään en joskus, varsinkaan lapsena, pitänyt uusiin, outoihin paikkoihin menemisestä. Koetan muistella mitkä seikat saivat minut noissa tilanteissa muuttamaan mieleni ja ottamaan askeleen kohti tuntematonta. En kuitenkaan saa mieleeni ainuttakaan rauhanomaisesti ratkennutta konfliktia. Muistan vain olleeni itsepäinen lapsi, jonka pään kääntämiseksi ei lopulta toiminut muu kuin klassinen ”nyt menet tai itket ja menet” menetelmä. Useimmiten valitsin, näin myöhemmin tarkasteltuna ehkä hieman hölmöstikin, vaihtoehdoista jälkimmäisen.
En kuitenkaan halua turvautua voimakeinoihin vaan päätän käyttää hitaampaa, mutta selkeästi rauhanomaisempaa konfliktin ratkaisumenetelmää. Se on tapa jota usein käytetään esimerkiksi pankkivankitilanteissa.
Menetelmää kutsutaan keskusteluksi. Tiedän että se on ainut tilanteeseen sopiva tapa, koska omatuntoni ei kestäisi ruuvin sydäntä raastavaa itkua.
Valitettavasti ruuvi ei, yrityksistäni huolimatta, juuri juttele. Onneksi tiedän hyvän ystäväni, kerrostalomme kellarissa asuvan, herra Wikipedian syventyneen ruuvien sielunelämään minua laajemmin. Kaappaan kainalooni paketillisen hänen lempikeksejään ja lähden tapaamaan herra Wikipediaa. Hän on ilmeisen ilahtunut vierailustani ja kertoo ruuvien olevan yksinkertaisia mekaanisia laitteita, joiden avulla kiertyvä liike muunnetaan eteneväksi liikkeeksi. Tiedoillaan mielellään briljeeraileva Wipe haluisi myös kertoa kuinka jo antiikin aikana ruuvin ideaa hyödynnettiin veden nostamisessa ja kuinka samaa metodia käytetään edelleen öljynporauksessa.
Minulla ei kuitenkaan tällä kertaa ole enempää aikaa jutella ruuveista, joten kiitän herra Wikipediaa tiedoista ja palaan yläkertaan. Tahdon vaikuttaa kunnon mieheltä ja saada vessan oven kuntoon ennen kun vaimoni tulee kotiin.
Sitä paitsi ruuvien käyttö öljyn porauksessa ei lainkaan yllätä minua. Olisin yllättyneempi jos porauksessa käytettäisiin jotain muuta kuin ruuveja. Onhan pora käsite, joka on olemassa ainoastaan ruuvien takia. Jos ei olisi ruuveja, niin eipä olisi poriakaan. Ainakaan niillä ei tekisi yhtään mitään. Toisaalta amerikkalainen rock-kitaristi Paul Gilbert soittaa poralla kitaraa. Asia jää häiritsemään minua joten soitan vielä herra Wikipedialle kysyäkseni tarkennusta poran käsitteeseen. Hän on tyytyväinen voidessaan vielä auttaa ja kertoo poran olevan pyörivä kone jossa terä tekee reiän kohteeseen.
Paul Gilbert ei siis soitakaan poralla. Hänhän ei tee vehkeellään reikiä muualle kuin ehkä kuulijoidensa tärykarvoihin. Kysyn herra Wikipedialta miten hän luokittelisi herra Gilbertin käyttämän koneen. Hänen mielestään sitä pitäisi kutsua tuulettimeksi sillä tuuletin on, hänen mukaansa, moottorin pyörittämä potkuri, joka panee ilman tai muun aineen, kuten kitaransoitossa käytettävät, muovista valmistetut, plektrat, liikkeelle.
Mietin pitäisikö minun lähettää Paulille sähköpostia ja pyytää häntä jatkossa viittaamaan lauluunsa Electric Fan (tuuletin) Songina, Electric Drill (pora) Songin sijaan. Uskon että hän arvostaisi yhteydenottoani. Se oli samalla hieno tapa tutustua tuohon varsin erikoiseen mieheen. Hän sitä paitsi asuu tällä hetkellä Japanissa, enkä taida henkilökohtaisesti tuntea yhtäkään Japanissa asuvaa kitaristia. Se on mielestäni aivan riittävän hyvä syy tutustua Pauliin.
Kiitän herra Wikipediaa saamistani tiedoista ja lisään sähköpostin lähettämisen to do listalleni. Tämän jälkeen palaan jatkamaan taistelua arkkiviholliseni, vessan oven, kanssa.
Herra Wikipedian konsultointi ei kuitenkaan juuri auttanut minua varsinaisen ongelmani kanssa. Se on hyvin valitettavaa, mutta tyypillistä. Hän tietää kieltämättä mahdottoman paljon kaikesta mahdollisesta, mutta ei useimmiten osaa käytännössä juurikaan auttaa.
Olen kuitenkin oppinut että ruuvi olisi saatava kiertyvään liikkeeseen. Hetken ähellettyäni tulen siihen tulokseen että ongelmieni perimmäinen syy on yksinkertaisesti se, etteivät reikä ja ruuvi pidä toisistaan. En halua syyttää kumpaakaan osapuolta projektin epäonnistumisesta, joten valitsen pussistani uuden ruuvin ja alan tehdä sen avulla uutta reikää. Tällä kertaa kaikki eteneekin toiveideni mukaisesti.
Lopulta saan oven kahvan ja lukon kiinni oveen. Tunnen itseni voittajaksi. Kokeilen innokkaana oven toimivuutta, mutta valitettavasti se ei edelleenkään toimi sen paremmin kuin mitä se oli toiminut entisenkään lukon kanssa.
Vika ei siis ollut lukossa.
Murhe valtaa mieleni kun tajuan aikaisemman lukkomme joutuneen syyttä lopetettavaksi. Päätän pitää tauon ja lähteä kirjastoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti